| Tutkinnot |
|
Perustutkinnot
Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto, yhteisöpedagogi (AMK);
liikunnan ammattikorkeakoulututkinto, liikunnanohjaaja (AMK);
liikuntatieteiden maisteri LitM, yhteiskuntatieteiden maisteri YTM,
nuorisotyön tutkinto, sosionomi; nuoriso- ja liikunta-alan opistotason
tutkinnot.
Nuoriso- ja liikunta-alan korkeakoulututkintojen tarkoituksena on
antaa työelämän ja sen kehittämisen asettamien vaatimusten pohjalta
tiedolliset ja taidolliset valmiudet asiantuntija-, suunnittelu- ja
kehittämistehtävissä toimimista varten.
Oppilaitokset
Liikunta-alan ylemmän korkeakoulututkinnon voi suorittaa Jyväskylän yliopistossa. Liikunta-alan alemman korkeakoulututkinnon tai siihen rinnastettavan AMK-tutkinnon voi suorittaa Jyväskylän yliopistossa , Rovaniemen ammattikorkeakoulussa, Kajaanin ammattikorkeakoulussa, Lahden ammattikorkeakoulussa sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Ruotsinkielisen tutkinnon voi suorittaa Arcadassa.
Nuorisoalan ylemmän korkeakoulututkinnon (YTM) on voinut suorittaa vuoteen 2000 saakka Tampereen yliopiston
sosiaalipedagogiikan koulutusohjelmassa. Koulutusohjelma oli jatkoa
sitä edeltäneelle nuorisotyön opetusjaostotutkinnolle.
Opetusjaostotutkinnon suorittaneet käyttävät yleisesti arvonimeä
sosionomi.
Nuorisoalan alemman korkeakoulututkinnon on voinut suorittaa
vuoteen 2000 saakka Tampereen yliopistossa. Siihen rinnastettavan
AMK-tutkinnon voi suorittaa Humanistisen ammattikorkeakoulun Tornion, Haapaveden, Äänekosken, Joensuun, Nurmijärven ja Lohjan kampuksilla, sekä Mikkelin ammattikorkeakoulun Kulttuurin ja nuorisotyön kampuksella. Ruotsinkielisen tutkinnon voi suorittaa Yrkehögskolan Sydvästissä.
|



