Nuoli bloggaa: Uutena hallituslaisena aloittaminen

29.3.2016
Harri Liikala
#
​Aloitin Nuolen hallituksena vuoden alussa ja voin kertoa, että kyllä jännitti! Olen saanut osallisuus ja vaikuttamiskokemusta työelämästä, useista erilaisista luottamustoimista ja olen aina halunnut vaikuttaa ilmiöihin, jotka minua kiinnostavat ja joihin koen osaavani tarjota ratkaisuja.

Kun aloitin ammattiliiton hallituksessa elettiin kuuminpia yhteiskuntasopimuksen ratkaisuhetkiä. Olisivatko ammattiliitot valmiita tekemään kipeitäkin ratkaisuja, jotta Suomi nousisi lamasta ja pääsisimme talouskasvuun kiinni. Rehellisyyden nimissä olin aluksi varsin skeptinen. Olin ajatellut, että ammattiliittotoiminta on vahvaa jyräämistä, jossa ei myönnytyksiä tehdä. Ylipäätään vastakkainasettelu työnantajan ja työntekijän välillä ei ole koskaan mennyt minulle perille. Molemmat tarvitsevat työelämän pelisääntöjä ja joustoja.

Kuten sanoin minulla ei ollut hallitustoimintaa aloittaessani vahvaa ay-sydäntä. Minut ajoi ammattiyhdistystoimintaan ensisijaisesti työelämän kehittäminen. Ei niinkään palkkakehitys tai työehtosopimuksiin vaikuttaminen.

Nuorisotyö, kansalais- ja järjestötoiminta sekä liikunta ovat tulevaisuudessa keskeisessä osassa yhteiskunnan toimivuutta ja hyvinvointia. Maailma digitalisoituu, mutta ihminen tarvitsee edelleen toisen kohtaamista ja virikkeitä ja oman fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpitoon työelämässä.

Uskon, että tulevaisuuden yhteiskunta on kansallisesti ja globisti korkean digitaalisuuden maailma, jossa digitaalisuuden ohessa tarvitaan pedagogista johtamista, erilaisten kohtaamisympäristöjen luomista, liikunta ja terveet elämäntavat auttavat meitä myös tulevaisuudessa jaksamaan paremmin ja olemaan terveempiä.

Hallitukseen lähdettäessä yllätyinkin siitä, miten avoin ja kannustava Nuoli työyhteisönä on. Hallitus koostuu ammattilaisista, joilla on erilaisia intohimoja, osaamistaustoja ja unelmia siitä, millainen tulevaisuuden työelämä on. Tämän joukko on ottanut myös minut nuorena aloittelevana ay-aktiivina hienosti remmiin mukaan! Sain hallituksessa vastuulleni liiton opiskelijatoiminnan. On hienoa nähdä maamme eri korkeakouluja ja saada ajatuksia miten opiskelijat näkevät tulevaisuuden työelämän ja mitä he toivovat liittotoiminnalta. Taival opiskelijoiden parissa on vasta alussa, mutta matka on lähtenyt hyvin käyntiin!

Uskon, että uusi hallituksemme saa edistettyä nuoriso- ja liikunta-alan ammattilaisten asiaa siten, että jokainen saa kerrottuansa omat unelmansa tulevaisuuden työelämästä ja maailmasta.

Toivon Nuolelaisille hyvää kevään odotusta!

Harri Liikala, hallituksen jäsen