Aktiivisuudesta palkittava -aktiivimalleja korjattava

2.2.2018
Nuoli
#
Nuoli - Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat osallistuu Akavan Erityisalojen mukana 2.2.2018 Helsingissä järjestettävään aktiivimalleja vastustavaan mielenilmaukseen.

- Kukaan ei varmastikaan ole aktiivisuutta vastaan. Toimet työllisyyden edistämiseksi aktiivimalleissa ovat mielestämme pielessä. Aktiivisuutta lisätään ennemmin tukemalla, mahdollistamalla ja palkitsemalla. Aktiivisuus ei mielestämme lisäänny rankaisemalla työttömiä työnhakijoita, sanoo Nuolen puheenjohtaja Mika Pietilä.

- Mallissa on selkeä yhdenvertaisuusongelma. Ihmisiä ei voi asettaa eriarvoiseen asemaan sen mukaan onko työllistymistä edistäviä palveluja tai työtä omalla asuinpaikkakunnalla tai lähialueella. Tähän on ottanut kantaa Akavan Erityisalatkin jo aikaisemmin viime vuonna.

- Omasta aktiivisuudesta on palkittava. Jos esimerkiksi osallistuu työttömyyden aikana omaa uraa ja työllistymistä edistävään koulutukseen, toimii vapaaehtoistyössä tai voi osoittaa aktiivisesti hakevansa työtä, ei työttömyysturvan leikkausta tule toteuttaa.

Nuoli ammattijärjestönä on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Akavan Erityisalat on tehnyt järjestöpäätöksen, joka suojaa liiton jäsenyhdistysten, kuten Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n, työsuhteessa olevia jäseniä, jotka haluavat osallistua työajalla perjantaina 2.2.2018 klo 11.00 alkaen Helsingissä Senaatintorilla järjestettävään poliittiseen mielenilmaukseen. Työsuhteiset voivat tietyin poikkeuksin osallistua työajalla näin halutessaan. Virkasuhteiset jäsenet eivät voi työajalla osallistua kyseiseen mielenilmaukseen.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Mika Pietilä, p. 050 370 7297, mika.pietila@nuoli.info
toiminnanjohtaja Petteri Piirainen, p. 020 123 5397, toimisto@nuoli.info

Nuoli on järjestö,- nuoriso- ja liikunta-alojen asiantuntija- ja työtehtävissä toimivien sekä aloja korkeakouluissa opiskelevien ammattijärjestö. Nuolessa on tällä hetkellä noin 1400 työelämässä tai aloja opiskelevaa jäsentä.
Edistämme toiminnallamme nuoriso- ja liikunta-alojen tunnettuutta ja aloilla työskentelevien korkeakoulutettujen jäsentemme ammattialojen profiilia. Vaikutamme Nuolen toiminnalla jäsentemme työ- ja opiskeluolosuhteisiin niin työmarkkinoilla kuin korkeakouluissa.

yhdenvertaisuus on arvomme nuolen logolla.png