Nykyajan CV ja työhakemus

Susan Calonius

Miten vakuuttaa työnantaja? Todennäköisesti otat ensimmäisen kontaktisi mahdolliseen työnantajaan työnhakuasiakirjojesi avulla. Ei ole yhdentekevää, miltä ne näyttävät ja mitä niissä lukee. Kliseitä täynnä oleva työhakemus ei vakuuta ketään – kaikken vähinten työnantajaa. Webinaarissa opit, miten teet markkinoivan työhakemuksen ja pääset työhaastattaluun.

Työhakemuksen lisäksi CV on olennainen osa työnhakua. Työnantajaa ei kiinnosta usean sivun mittaiset cv:t, joissa on lueteltuna kaikki työkokemuksi 70-luvulta lähtien. Webinaarissa opit, miten nykyaikainen CV tehdään ja toimiiko kenties osaamispohjainen CV kronologista CV:tä paremmin.

Seminaarissa vetäjänä toimii Susan Calonius. Susanilla on takanaan lähes 10 vuoden kokemus uravalmentajana ja metsästäjänä toimimisesta. Metsästäjänä hän käyttää välillä ravisteleviakin otteita, jotta asiakkaat ja kuulijat onnistuvat metsästämään oman piilevän potentiaalinsa ja kanavoimaan sen käyttöönsä.

Susan on teologi, jonka voisi kuvitella opiskelleen kaupallistakin alaa - tulosta nimittäin tulee! Koulutuksissaan ja henkilökohtaisissa valmennuksissa hän ei luovuta - eikä anna asiakkaan luovuttaa, ennen kuin tavoite on saavutettu. Usein tuo tavoite on THE työpaikka! Konetta Susanista ei kuitenkaan saa, sillä hänen sydämensä sykkii erittäin vahvasti ja hän todella tekee sitä mitä rakastaa. Susanin tavoitteena on tulla kutsutuksia presidentin linnaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kutsun saannin syynä olisi ehdottomasti: Suomen ansioitunein metsästäjä!

Webinaarin sisältö

Webinaarissa Susanin vieraana on onnellisesti työllistynyt Maria Rajalampi.

Suosittelemme webinaaria kaikille. Et koskaan tiedä, milloin tarvitset CV:tä. Webinaari sopii erityisesti sinulle, jos:

  • Haluat vakuuttaa työnantajan.
  • Kaipaat apua työnhakuasiakirjojen teossa.
  • Et ole saavuttanut tavoitettasi – työpaikkaa, vielä.

Webinaariin ilmoittautuminen:

Webinaari on jäsenillemme maksuton jäsenetu.

 

Aika:
22.4.2020
Paikka:
Webinaari
Lisätiedot:
Alkaa klo 15:00