Sisäisen motivaation johtaminen

Johanna Vilmi

Menestyvä työyhteisö muodostuu työntekijöistä, jotka työskentelevät tehokkaasti, ovat luovia, ratkaisevat ongelmia yhdessä ja yksin, kehittävät työtään ja osaamistaan, tekevät aloitteita, kokeilevat rohkeasti ja omaavat tulokselliset mutta kestävät työnteon rutiinit. Tämä kaikki on saavutettavissa parhaiten, kun työntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi ja ovat työssään sisäisesti motivoituneita

Johanna Vilmi on työterveyspsykologi ja hyvinvoivan työyhteisön asiantuntija. Johanna auttaa työssään yksilöitä työ- ja muun elämän pulmissa, ja organisaatioita setvimään sekä ennaltaehkäisemään haastavia henkilöstöön liittyviä kriisi- ja konfliktitilanteita. Erityisesti Johannalla on kokemusta voimakasta kasvua tavoittelevien sekä startup-yrityksien kanssa toimimisesta.

Psykologin koulutuksen lisäksi Johannalta löytyy eMBA-tutkinto, ja Johanna toimii itse yrittäjänä niin psykologin töissään kuin perustajaosakkaana uudessa päiväkotiyrityksessä. Näin ollen Johanna ymmärtää myös liiketoiminnan lainalaisuuksia, rajoituksia ja mahdollisuuksia henkilöstöhaasteiden ratkomisessa.

Webinaarin sisältö

Tässä webinaarissa opit sisäisen motivaation osatekijät, miten näitä elementtejä voidaan johtaa työyhteisössä sekä ennen kaikkea omassa työssä. Käsittelemme myös työn tuunaamista keinona saavuttaa mielekkäät, motivoivat ja hyvinvointia tukevat työskentelyn tavat.

Webinaariin ilmoittautuminen:

Webinaari on jäsenillemme maksuton jäsenetu.

 

Aika:
13.5.2020
Paikka:
Webinaari
Lisätiedot:
Alkaa klo 18:00