Työelämässä Sanni Soinisen kanssa

13.3.2020
Sanni Soininen
#
Sanni Soininen valmistui Humakista yhteisöpedagogiksi (AMK) vuonna 2011. Sen jälkeen hän on toiminut useissa pienissä yhdistyksissä kaikilla yhdistystoimintaan liittyvillä tasoilla, niin työntekijänä kuin hallituksen jäsenenä. Hän on toiminut muun muassa ohjaajan, nuorisotoiminnan koordinaattorin, kouluttajan, asumisneuvojan, varainhankkijan ja piirisihteerin työtehtävissä.

Nimi: Sanni Soininen
Paikkakunta:  Jyväskylä
Työnimike:  Asuntosihteeri
Työpaikka: Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasunnot JNP ry


Opintopolku:

Lukion jälkeen mietin opintopolkua enkä osannut valita suuntaa, en oikeastaan halunnutkaan tehdä niin sitovaa päätöstä monen vuoden opinnoista siinä vaiheessa.

Arvostin työntekoa ja käytännönläheisyyttä ja pohdin omia mielenkiinnon kohteita. Niihin kuului asioihin vaikuttaminen ja kielet ja kansainvälisyys. Pidin kaksi välivuotta ja kävin töissä sekä opiskelin avoimen yliopiston kursseja kansanopistoilla. Kurssien aikana tunnustelin olisiko tämä se oma ala ja ajatuksena kävi jatkaa yliopistoon mutta totesin että mielenkiinto veti toisaalle.Ihmisläheinen työ tuntui kiinnostavalta ja ainoalta oikealta suunnalta. Lisäksi olen luonteeltani huolellinen suunnittelija ja hyvä kirjallisissa töissä. 

Yhteisöpedagogin koulutus oli alusta alkaen todella monipuolinen, sisältäen ryhmädynamiikkaa, ohjaamista, toiminnan suunnittelua ja kansalaistoiminnan kenttään perehtymistä ja ihmisten ohjaamista erilaisissa ympäristöissä. Eli suunnittelua ja asiakastyötä sopivassa suhteessa!

Käytännönläheisyyttä sain runsaasti lisää kun tein kaikki mahdolliset jaksot harjoitteluina mitä vain sain. Sain hyvät valmiudet alalleni sillä olen työllistynyt yhdistyksiin ja jokaisessa työpaikassa olen saanut soveltaa opintojen ja harjoitteluiden kautta kehittyneitä taitoja.

Suuntauduin monikulttuuriseen ja kansainväliseen työhön. Tein kaikki harjoittelut ja opinnäytetyön kansainvälisen ja monikulttuurisen työn parissa. Teemoina olivat mm. monikulttuurisen kohtaamispaikan työ, rasisminvastaisen toiminnan suunnittelu ja luovien menetelmien käyttö nuorisotoiminnassa. Asioihin vaikuttaminen ja organisointitehtävät ja kehittämiseen suuntautuva työ tuntuivat eniten omilta jutuilta. Yhden lukukauden suoritin vaihdossa. 

Omaksi iloksi kävin lisäksi kerran opintojen aikana ja kaksi kertaa työuran aikana EU:n tukemilla viikon nuorisovaihtojaksoilla etsimässä uusia kokemuksia ja näkökulmia muiden maiden tilanteesta. Näitä kansainvälisiä mahdollisuuksia suosittelen lämpimästi kaikille!

Työuran kehitys:

Aloitin ensimmäisen työpäivän ensimmäisenä arkipäivänä valmistumispäivän jälkeen. Minua kysyttiin suoraan iltapäivätoiminnan vetäjäksi vaikken ollutkaan suunnitellut lasten ohjaamista. Sain paikan tutkinnon ja opintojen aikaisen työkokemuksen ansiosta. Olen työskennellyt sen jälkeen tuetun asumisen ohjaajana, koordinaattorina, eri ikäisten ohjaajana, asumisneuvojana ja kouluttajana sekä vapaa-ajalla toiminut vuosia vapaaehtoisena itselleni tärkeissä yhdistyksissä. Ohjaan tälläkin hetkellä vapaaehtoisena aikuisten vertaisryhmiä ja olen toiminut vierailevana kouluttajana oppilaitoksissa. Näiden kaikkien oman alan töiden oheen mahtuu muutamakin hyppäys eri suuntiin.

Nuorisotoiminnan koordinaattorina vastasin kokonaisvaltaisesti pienen yhdistyksemme pyörittämisestä. Tuohon aikaan kuului valtavasti uutta opeteltavaa. Osa-alueita oli monia aina lasten ja nuorten kerhojen suunnittelusta ja markkinoinnista leiriläisten ohjaamiseen ja toiminnan budjetointiin sekä ohjaajien palkkaamiseen. Lisäksi pääsin mukaan setlementtiliikkeen valtakunnallisen nuorisotyön suunnan kehittämiseen ja yhdistysrakenteen uudistamiseen. 

Piirisihteerinä ja koordinaattorina vastasin yhdistysten käytännön toiminnan pyörittämisestä ja valmistelin hallituksen päätöksentekoa. Tuetun asumisen ohjaajan työhön kuului tukea tarvitsevien, itsenäisesti kotona asuvien nuorten aikuisten tukeminen arjessa, virastoasioinnissa auttaminen ja elämänhallinnan tukeminen. 

Työpaikkoja minulla on ollut useita, alussa monesti 2-6 kk ajan kerrallaan ja koen että alalle tyypillinen hankemaailma ja määräaikaisten työsopimusten maailma on näkynyt vahvasti omalla työurallani. Se on ollut omiaan niinä aikoina kun tykkää vaihtelusta mutta siinä on myös puolena se ettei pääse vakiintumaan samaan työpaikkaan. Tällainen vaihtelu vaatii sitä että on valmis oppimaan uutta ja sopeutuu muutoksiin ja on valmis hakemaan aktiivisesti töitä ja laittamaan jalkaa sinne oven väliin menemällä mukaan monenlaiseen.

Nykyisen työn kuvaus:

Viimeiset neljä vuotta olen työskennellyt nuorisoasumisen parissa ohjaus- ja neuvontatyössä. Aloitin asumisneuvojana ja vuosi sitten siirryin asuntosihteeriksi.

Työssä päätavoite on antaa eväitä itsenäisen asumisen alkuun ja auttaa asukkaita mahdollisimman sujuvan asumisen suhteen. Työtä tehdään kaikenikäisten kanssa mutta suurin asiakasryhmämme on nuoret aikuiset. Olemme kehittäneet yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden ja muiden yhdistysten kanssa eli asiakkaiden lisäksi olemme paljon tekemisissä muiden tahojen kanssa tukeaksemme asukkaiden arkea.

Teen nykyisessä työssäni todella monipuolista työtä, jossa jokainen päivä on erilainen enkä koskaan voi ennustaa millä asialla asiakas tulee käymään tai ottaa yhteyttä. Edeltävä työkokemus erilaisten asiakkaiden kanssa on antanut vahvan pohjan nykyiseen työhöni, jossa kohtaan ihmisiä monenlaisissa elämäntilanteissa. Erityisesti pidän työn vaihtelevuudesta ja siitä että pääsen tekemään ongelmanratkaisua. Pidän paljon asiakastyön ja muiden töiden yhdistelmästä, koska siinä on samassa paketissa juuri ne eri osa-alueet mitkä kiinnostavat. Kehittämistyön tekeminen on ollut toistuvaa ja jatkuvaa ja pitää mielenkiinnon yllä sekä tarjoaa sopivasti haasteita. 

Motto/iskulause työelämään: 

Tekemällä oppii ja kannattaa uskaltaa kokeilla erilaisia asioita!