Asetu ehdolle Nuolen hallitusvaaleissa

7.11.2017
Nuoli
#
Haku Nuolen hallitukseen on avattu. Uusi hallitus ja puheenjohtaja toimikaudelle 2018-2019 valitaan liiton syyskokouksessa lauantaina 25.11.

Ehdokkaaksi ilmoittautumisia toivotaan ennakkoon 17.11.2017 mennessä, mutta ehdokkaaksi voi asettua sääntöjen mukaan vielä syyskokouksessakin. Hallitus kokoontuu 6-8 kertaa vuodessa, joista osa kokouksista on verkkokokouksia. Hallituksen jäsenillä voi olla erilaisia vastuualueita toimintaan liittyen, omien toiveiden mukaisesti.

Puheenjohtajan vaalit suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä yksinkertaisen äänten enemmistön periaatetta noudattaen. Kullakin äänestäjällä on käytettävissään niin monta ääntä, kuin on täytettäviä paikkoja. Eniten ääniä saanut ehdokas tulee valituksi. Mikäli ehdokkaat saavat saman äänimäärän, heidän järjestyksensä ratkaistaan arvalla.

Nuolen hallitukseen voidaan valita puheenjohtajan lisäksi 3-11 jäsentä. Mikäli mahdollista, hallitukseen tulisi valita tasapainoisesti nuoriso- ja liikunta-alojen ammattiryhmien edustajia. Kokouksessa päätetään hallituksen kokoonpanon suuruudesta kaudelle 2018 - 2019. Mikäli täytettäviä paikkoja on vähemmän kuin ehdokkaita, suoritetaan hallituksen vaali.

Ehdokkaaksi asettuminen

Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijoiden puheenjohtajan ja hallituksen vaaleihin voit ilmoittautua ehdokkaaksi seuraavalla lomakkeella:

>> Ehdokkaaksi asettuminen

Lisätietoja voi kysyä Nuolen toiminnanjohtaja Petteri Piiraiselta, toimisto@nuoli.info



Ohjelma

Ennen varsinaista syyskokousta pidetään Nuolen syysseminaari, jossa paneudutaan liiton edunvalvontatavoitteisiin kaudelle 2018-2019. Aamupäivän kestävässä seminaarissa tavoitteita pohditaan alustuksen ja sen jälkeen toteutettavan yhteisen työskentelyn avulla. Varsinainen liiton syyskokous alkaa lounaan jälkeen klo 13:00.

Syysseminaari ja kokous pidetään Hotelli Ava:n tiloissa. Osoite: Karstulantie 6, 00550 HELSINKI.


Klo 09:30 Kahvi- ja teetarjoilu

Klo 10:00 Tervetulosanat
- Puheenjohtaja Mika Pietilä, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat

Klo 10:15 Nuoli on joukkepeliä - edunvalvonta 2018-2019
- Puheenjohtaja Mika Pietilä
- Alustus ja ryhmätyö Nuolen edunvalvontatavoitteista

Klo 12:00 Lounas

Klo 13:00 Liiton syyskokous

Klo 15:00 Kahvi- ja teetarjoilu

Ilmoittautuminen syysseminaariin ja syyskokoukseen

Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijoiden syysseminaariin ja -kokoukseen voit ilmoittautua alla olevalla linkin kautta:

>> llmoittautuminen