Tammikuussa 2016 olin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömänä. Arkeani kuitenkin tasapainottivat uudet harrastukset, vapaaehtoistyö ja muutto uuteen kaupunkiin. Kesäkuussa oli edessä uusi muutto ja eteeni aukesivat pääkaupunkiseudun nuorisotyön ja järjestöjen työpaikat. Aloin etsiä työpaikkoja ja pääsinkin varsin mukavasti työhaastatteluihin. Eteeni iski kuitenkin tilanne, jossa jokaista paikkaa oli tavoittelemassa vähintään 50-hakijaa. Aloin pohtimaan, miten voisin pari vuotta valmistumisen jälkeen tavoitella työpaikkaa isojen hakijamäärien massoista.
Hakeminen jatkui ja samalla tiedostin, kuinka hankalaa on hakea ja tehdä keikkaa ansiosidonnaista päivärahaa saadessa. Menin tekemään viikon leirin talkoilla, koska tiesin leirin vaikuttavan ansiosidonnaisen määrään alentavasti. Leirin palkasta olisi lähtenyt verot ja ansiosidonnaisen maksupäivä olisi myöhästynyt paperisodan myötä. Leirin jälkeen olisin jäänyt 200e plussalle, mutta se ei ole paljon ansiosidonnaisen myöhästyessä kolme viikkoa. Työttömänä keikat siis saivat jäädä pois. Huomasin, että aina työnteko ei ole kannattavaa. Ainakaan taloudellisessa mielessä.
Elokuussa aloin saada paljon työhaastattelukutsuja. Valmistauduin jokaiseen paikkaan huolella. Selvitin hankkeen tai työnantajan taustat ja lähdin hyvillä mielin haastatteluihin. Valitettavasti monta kertaa tuli vastauksena ” Olit paras ulkopuolinen hakija, mutta otimme talon sisältä” Lisäksi järjestöpaikoissa kaverilta kaverille paikkoja tuntui olevan valitettavan monta. Kaiken kruunasi työvoimatoimista joka, pyysi minua osallistumaan lakaisukoneenkuljettaja kurssille. Kaikki kunnia alalla toimiville, mutta en omista ajokorttia ja en koe tarvetta uuteen ammattiin ja koulutukseen alta vuoden työttömyyden jälkeen. Kaikeksi onneksi työkkarin soiton jälkeen sain seuraavana päivänä työpaikan.
Lopulta työpaikka löytyi Helsingin kaupungilta. Pääsin nuoriso-ohjaajaksi ja sain vastuu-alueeksi kohdennetun työn käynnistämisen yksikössä. Otin selville hankkeen ja työnantajan taustat ja myin itseni, kuten pölyimuri kauppias myy imuriaan ovelta ovelle. Tuote on hyvä, osta. Työntekijä on mainio. Ota minut! Tulin valituksi kuudenkymmenen joukosta ja olen iloinen, mutta samalla hiukan pettynyt työnhakemisesta ja kokemuksistani vajaan puolen vuoden työnhaun jälkeen.
Huomasin, miten työtä hakiessa sitä pettyi, kun ei tullut valituksi. Mikä minussa on vialla, teenkö asioita oikein ja enkö kelpaa. Sain haastattelukutsuja, mutta entä ne 59, muuta. Olen jutellut vastavalmistuneiden kanssa, jotka eivät saa työhaastattelukutsuja. Tällä viikolla minulle tuli juttelemaan nuori 20v vasta valmistunut nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, joka intoa puhkuen sanoi, että saa kaupungilta työtä ja vakkarin paikan tältä istumalta. En halunnut pilata nuoren intoa ja kertoa, että vasta valmistunut ilman työkokemusta ei ole ensimmäisenä työhön valittaessa, kun hakijoita on se kuusikymmentä.
Kokemuksen myötä koen, että korkeakoulujen ja Nuolen tulisi panostaa entistä enemmän koulutukseen ja infoon työpaikkoja haettaessa. Miten myydä itseään työnantajalle ja kuinka tsempata, kun työtä ei ole. Näitä kysymyksiä olisi hyvä pohtia saman pöydän ääressä.
Tsemppiä kaikille työnhakuun ja hyvää syksyä meille kaikille!
Harri Liikala, hallituksen jäsen