Maaliskuussa istuin koulupäiväni jälkeen läheisen kaupan kassalla. Katselin ihmeissään, jopa hieman huvittuneena juoksevia ihmisiä. He olivat keräämässä kärryihinsä lukuisia vessapaperipakkauksia, säilykkeitä ja paristoja. Nauroin kavereilleni, että välillä tuntui, kun olisin tähdittämässä Stephen Kingin maailmanlopusta kertovaa elokuvaa.
Vitsit vaihtuivat nopeasti epävarmuuteen ja pieneen pelkoon. Tiedot mitä maailmalta, ja lopulta valtion johdolta tulivat, olivat huolestuttavia. Yhdessä yössä koulu olikin jo päättänyt sulkea ovensa, toisen yön jälkeen loppuivat työt.
Pandemia on yhä käynnissä, eikä sen voittamisesta ole vielä tietoa. Onko paluu normaaliin tapahtumassa ennen kesää vai kesän jälkeen, mahdollisesti vasta vuosien päästä? Niin, voimme tällä hetkellä vain arvailla.
”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin”.
Tätä edesmenneen presidentti Koiviston sanomaa olen pyrkinyt hokemaan synkkinä hetkinä.
Olen itse henkilökohtaisesti löytänyt pandemiasta jotain hyvääkin. Olemme oppineet paljon uusia työskentely- ja toimitapoja sekä ennen kaikkea oppineet mukautumaan muutoksiin. Ehkäpä myös vanhan ajan talkoohenki on lisääntynyt yhteisen taistelun aikana.
Voin vain ihailla niitä yrittäjiä ja yrityksiä, jotka ovat jaksaneet rajoituksista ja muutoksista huolimatta pysyä pinnalla. On luksus valmisruokia lentoyhtiöltä, on etäkonsertteja ja monia muita uusia keksintöjä. Onko kyseessä juuri se suomalainen sisu? Hevillä ei hävitä, eikä hevillä luovuteta!
Pandemian aikana suuren kiitoksen ansaitsevat tietysti hoitohenkilökunta, sekä kaikki terveysalalla vaikuttavat ihmiset. Siitä ei ole kahta sanaa. Joten KIITOS Teille!
Olen kuitenkin tuttavilleni ja nykyisellä työpaikallani puhunut, tai varmaan muiden silmissä vaahdonnut, odotustani siitä, että valokeila heilahtaisi enemmän myös nuorisotyön sekä kolmannen sektorin ammattilaisten ylle.
Korona-aikana kovilla ovat olleet etenkin lapset ja nuoret. Turvallinen kouluympäristö ammattilaisten ympäröimänä on vaihtunut virtuaaliseksi etäkouluksi.
Harrastuksetkin ovat voineet loppua tai joutua katkolle rajoitusten johdosta. Arkipäivät ovat voineet olla osalle hyvinkin ahdistavia, yksinäisiä ja pelottavia.
Hurraa-huudot suomalaiselle nuorisotyölle!
Mukautuminen tilanteeseen on ollut ihailtavaa ympäri maata. Jos nuorisotaloa tai vastaavaa turvallista kohtaamispaikkaa ei ole pystytty pitämään auki, on useat paikat ottaneet suuria harppauksia teknologian avustamana. Etänuokkarit, soittoringit, Zoomit ja Teamsit. Asioita, jotka ovat vaatineet suunnittelua, opettelemista sekä varmasti epämukavuusalueelle siirtymistä.
Ylipäätään nuorten kanssa töitä tekevien panostus epävarmoina aikoina on ollut ihailtavaa. Jokainen ammattilainen on varmasti kohdannut työpäiviensä aikana paljon kysymyksiä, joihin itsekään ei ole osannut vastata – puhumattakaan siitä suuresta huolesta ja murheesta, jota itsekin on mahdollisesti joutunut kokemaan.
Meillä nuorisotyön ammattilaisilla on mielestäni myös suuri vastuu estää netissä nopeasti leviävät valeuutiset. Disinformaatio on nykymaailmassa suuri ongelma, jolle ovat alttiita myös lapset ja nuoret. Ja jos medialukutaito on monelle aikuisellekin haastavaa, niin mitä se on sitten lapsen ja nuoren kohdalla?
Miten menee sitten heillä, joiden ääni ei kovinkaan usein pääse kuuluviin?
Suoritin hiljattain yhteisöpedagogitutkintoni viimeisen harjoittelun paikallisen päihde- ja mielenterveysyhdistyksen kohtaamispaikassa. Silmäni avautuivat kuukausien aikana siihen valtavaan avun tarvitsijoiden määrään, jota epidemia on entisestään lisännyt.
Osa kohtaamistani ihmisistä kertoikin, että ilman kohtaamispaikkaa elämä korona-aikana olisi käynyt hyvin ahdistavaksi, jopa mahdottomaksi.
Ruoka-apu, jota yksi yhteistyökumppani järjesti harjoitteluni aikana, oli monelle korvaamaton kädenojennus. Osalle myös ainoa kontakti toisen ihmisen kanssa. Hurraa-huudot siis myös kolmannella sektorilla toimiville! Ja oikeastaan meille kaikille! Tämä on yhteinen taistelu, jossa jokainen ansaitsee kiitoksensa ja palkintonsa – ennemmin tai myöhemmin!
Haluan toivottaa itseni ja Nuolen opiskelijatoimikunnan puolesta oikein hyvää ja rauhallista joulua!
Kalle Kvick
Yhteisöpedagogiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta