Liikunnan tutkintonimikkeet -hanke: Liikunta-alan asiantuntija (AMK) uudeksi tutkintonimikkeeksi

13.6.2022
Nuoli ry
#
Toukokuussa päättyneen Liikunnan tutkintonimikkeet -hankkeen ohjausryhmä suosittelee raportissaan liikunnan ammattikorkeakoulututkinnon tutkintonimikkeen korvaamista Liikunta-alan asiantuntija (AMK) tutkintonimikkeellä ja liikunnanohjaaja - nimikkeen ottamista käyttöön liikunnan keskiasteen koulutuksessa. Hankekumppanit ovat sitoutuneet tekemään myös tutkintonimikkeiden muuttamisesta virallisen esityksen opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä opetushallitukselle.

Hanketta hallinnoineen Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n lisäksi hankkeessa ovat kumppaneina olleet Suomen Liikunnan Ammattilaiset – SLA ry, Liikuntatieteellinen Seura, urheiluopistoja edustava Urheiluopistot ry, Suomen Ammattivalmentajat ry sekä liikunnan AMK-koulutusverkostoa edustava Kajaanin ammattikorkeakoulu. Hankkeen toteutusta varten myönsi opetus- ja kulttuuriministeriö avustuksen syksyllä 2021.

Hankkeen ohjausryhmä, joka koostuu hankekumppaneiden edustajista, suosittelee raportissaan uusiksi tutkintonimikkeiksi:

Ammattikorkeakoulut (alempi korkeakouluaste)
• liikunnan ammattikorkeakoulututkinto: Liikunta-alan asiantuntija (AMK), ruotsiksi Expert inom idrottsområdet (YH).

Urheiluopistot (keskiaste)
• liikunnanohjauksen perustutkinto: liikunnanohjaaja
• liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto (liikunnan osaamisala); liikunnanohjaaja (AT)

Hankkeen ohjausryhmä suosittelee myös, että tutkintonimikkeitä muutettaessa vahvistetaan myös aiemmin liikunnan ammattikorkeakoulututkinnon tai liikunnanohjauksen perustutkinnon ja liikunnan ammattitutkinnon suorittaneille oikeus käyttää uutta tutkintonimikettä. Tämä selkeyttäisi tilannetta, koska muutoin keskiasteella ja alemmalla korkeakouluasteella suoritetut liikunnan tutkinnot, joiden tutkintonimikkeenä on liikunnanohjaaja, saatetaan rinnastaa työmarkkinoilla samantasoisiksi.


Perusteet tutkintonimikkeiden muutokselle

Hankkeen aikana saatiin tilastotarkastelussa vahvistusta käsitykselle siitä, että nykyiset tutkintonimikkeet hankaloittavat AMK-tutkinnon suorittaneiden sijoittumista koulutustaan vastaaviin työtehtäviin, eli vaativiin ammatti-, asiantuntija-, johto- ja esimiestehtäviin. Liikunnanohjaaja -tehtävänimike on käytössä perusammattitehtävissä, mistä johtuen liikunnanohjaaja (AMK) -tutkinnon suorittaneita sijoittui pitkälti koulutustaan vastaamattomiin työtehtäviin.
Käytännössä Urheiluopistojen liikuntaneuvoja -tutkinnon suorittaneet ja ammattikorkeakoulujen liikunnanohjaaja (AMK) -tutkinnon suorittaneet kilpailivat samoista perustason ammattitehtävistä, mikä ei ole tutkintoon johtavien koulutusten tarkoitus. Hankkeen aikana todettiinkin, että tutkintonimikkeiden muuttamiselle on vahvat perusteet.

Hankkeessa tutkijana toiminut FT Timo Ala-Vähälä keräsi hankkeen aikana kattavan haastatteluaineiston, jota varten hän haastatteli liikunnan toimialan koulutuksen järjestäjiä, toimialan työntekijöitä edustavia järjestöjä, työnantajia, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostoa, Suomen yliopistojen rehtorineuvostoa, Suomen
opiskelijakuntien liiton, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä opetushallituksen edustajia. Haastatteluissa kartoitettiin tuntumaa paitsi työllisyysvaikutuksiin myös sitä, mikä esillä olleista tutkintonimikevaihtoehdoista saavuttaisi laajimman konsensuksen.

Tätä tarkasteltiin myös liikunnan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnatussa kyselyssä (n=915), jossa pyydettiin myös arvioimaan nykyisen liikunnanohjaaja (AMK) -tutkintonimikkeen toimivuutta. Nykyinen tutkintonimike sai viisiportaisella asteikolla toiseksi huonoimman arvosanan; vastausten mediaani oli 4. Lausuntoa eri tutkintonimikevaihtoehdoista pyydettiin myös yleishyödylliseltä, terminologisia palveluita tarjoavalta Sanastokeskus ry:ltä.

Suositus pohjautuu siis asiantuntijahaastatteluiden, kyselyn sekä Sanastokeskuksen lausunnon pohjalta tehtyyn kokonaisarvioon.


Hankekumppanit tekevät myös virallisen esityksen

Hankekumppanit tekevät myös virallisen esityksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle että Opetushallitukselle tutkintonimikkeiden muuttamiseksi.
Ministeriössä on parhaillaan käynnissä tutkintonimikkeisiin liittyvä keskustelu korkeakoulujen kestävän kasvun ohjelmaan liittyen, Opetushallituksessa puolestaan valmistellaan liikunnanohjauksen perustutkinnon uudistamista. Molempien yhteydessä voidaan tarvittaessa muuttaa tutkintonimikettä.

Parhaimmassa tapauksessa uudet tutkintonimikkeet saadaan käyttöön vuodenvaihteen 2023 jälkeen.

Hankkeen raportti löytyy Nuolen verkkosivuilta:

Lisätietoja:

Petteri Piirainen
Toiminnanjohtaja
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry
Puh. 045 894 5757 | petteri.piirainen@nuoli.info