Ehkä, mutta päätin kuitenkin, etten ikinä sano kenellekään tällä tavalla. Varsinkaan innokkaalle työuransa aloittajalle. Jokainen saa olla työhönsä tasan tarkkaan niin innostunut kuin itse haluaa.
Olen yhteisöpedagogin kouutuksella tehnyt hyvin erilaisia töitä. Olen ollut nuokkarin "täti", organisoinut nuorten tapahtumia, veteraanijuhlia ja jopa kotiseutupäiviä, vetänyt liikuntaryhmiä ja terveysliikuntaa, ohjannut näytelmää ja rakentanut nuorten kanssa pari bänditilaa, pitänyt puheita ja palkinnut hiihtokisaan osallistuneita. Tehtäviä on ollut vaikka minkälaisia, myös sellaisia mitä nuoret itse ovat toivoneet esimerkiksi nuokkarilla toteutettavan. Osa tehtävistä ei ole vastannut sitä, mitä odotin yhteisöpedagogin tutkinnolla tekeväni.
Olen usein pohtinut mistä yhteisöpedagogin työtehtävät tietää, jos työnantaja ei ole tehtävänkuvaa määritellyt tarkemmin, vaan saa päättää niistä ilman sen enempää keskustelematta työntekijän kanssa. Esimerkiksi vapaa-aikaohjaajan nimikkeen alle sopii ja mahtuu paljon erilaisia työtehtäviä, myös sellaisia mihin yhteisöpedagogilla ei ole edes koulutusta. Työn tohinassa vasta tajuaa, että ”eihän minulla tällaiseen ole koulutusta”. Missä vaiheessa voi viheltää pelin poikki ja neuvotella esimiehen kanssa työnkuvasta ja tarkentaa sitä mitä ovat työsopimuksen mukaiset esimiehen muut määräämät tehtävät? Uskaltaako uusi työntekijä edes ottaa asiaa esille? Pysyykö työntekijä hiljaa ja tekee annetut tehtävät pitääkseen työpaikan? Ja vedetäänkö uutta työntekijää nenästä muissakin asioissa, kuten työaikaan ja palkkaan liittyen?
Tällä hetkellä olen työyhteisössä missä kaikki innostuu, kehittää ja tekee töitä kovasti. Tällaista ilmapiiriä olen toivonut aina työelämään. Monen vuoden kompuroinnin jälkeen olen tajunnut, että työstä saa innostua (omat rajansa tuntien) ja omia etuuksiaan saa puolustaa työelämässä. Miten saisin tämän kaikkiin niihin työpaikkoihin missä työskentelee yhteisöpedagogeja?
Ensinnäkin se, mitä toivon jokaiseen työpaikkaan on avointa ilmapiiriä, jossa jokainen uskaltaisi sanoa oman mielipiteensä, tilaa kehittää työtään ja organisaatiota ja lisäksi vielä ulkopuolista työnohjausta. Opiskeluaikana meille olisi tullut opettaa tarkemmin, mihin työtehtäviin todennäköisesti meidät palkataan ja minkälaisia työnkuvia meidän koulutukseen kuuluu. En oikeasti osaa sanoa, miten olisin käynyt työpaikalla työnkuvasta keskustelua. Vain työkokemus on tuonut tähän rohkeutta.
Toiveeseeni vastaa omalta osaltaan Nuolen ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa tekemät ammattialojen ja ammattiliiton esittelyt. Esittelyissä käydään läpi yleisesti muun muassa työelämään liittyviä perusasioita ja kuinka ammattiliitto tekee ammatillista edunvalvontaa. Toivon, että opiskelijat jaksavat jo opiskeluvaiheessa imeä kaiken sen tiedon, mitä varmasti tulee työelämään asettuessa tarvitsemaan. Toivon myös, että oppilaitokset ymmärtävät tämän yhteistyön tärkeyden ja sallivat ammattiliiton vierailut oppilaitoksissa. Toivon myös, että oppilailla ja vastavalmistuvilla on uskallusta ottaa yhteyttä liittoon.
Nuolessa on valmistumassa myös oppaat nuoriso- ja liikunta-aloille asettuville työntekijöille. Oppaissa avataan työelämän perusasioita ja niitä monia koukeroita, jotka eivät välttämättä ole selvillä siirtyessä opiskelusta työelämään. Olen itse ollut mukana tätä opasta kirjoittamassa ja voin sanoa, että moni kohtaamani haaste työssä olisi ollut helpompi kohdata, jos tällainen opas olisi ollut tukena.
Meillä on myös täällä Jyväskylässä vertaismentorointiryhmä. Hakekaa kollegoistanne tukea. Jokainen kokeneempi työntekijä tukee varmasti uusia yhteisöpedagogeja ja jos ei, niin tehkää kuten minä ja uskokaa omaan juttuunne soraäänistä huolimatta. Tämä on mukavaa työtä.
Milla Kakko
Nuoli ry, hallituksen jäsen