Löytyykö vielä halua ja rohkeutta?

9.2.2019 | Mika Pietilä | #Puheenjohtaja bloggaa #Ajankohtaista
Viime vuonna parhaimpaan kesäloma-aikaan laitettiin liikkeelle arpajaislain uudistukseen liittyvä esitysluonnos.

Työelämässä Nea Vallinin kanssa

10.1.2019 | Nea Vallin | #Ajankohtaista #Työelämässä
Nea Vallin opiskelee Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa suuntautuen liikuntapalveluihin. Hän on kuitenkin jo rutinoitunut liikunta-alan ammattilainen, joka on monessa mukana. Vaikka ansiot tulevat useasta eri lähteestä, vaikuttaa työ jo itsessään olevan palkitsevaa. Painopiste Nean työtehtävissä on lasten ja nuorten parissa tehtävän, tanssiin ja ilmaisuun painottuvan liikunnan ohjauksessa, valmennuksessa ja tuottamisessa.

Puheenjohtaja bloggaa: Suunnitelmia - tavoitteita

3.1.2019 | Mika Pietilä | #Puheenjohtaja bloggaa #Ajankohtaista
Nuoli on jäsentensä edunvalvoja, yhteistyössä Akavan Erityisalojen ja Akavan kanssa. Edunvalvontaan on myös se, että palvelemme jäseniämme yksittäisissäkin asioissa. Olemme puolellasi sillonkin, kun kaikki ei mene työelämässä kuten pitäisi.

Nuolen joulu ja vuodenvaihde

24.12.2018 | Mika Pietilä | #Tiedotteet #Uutiset #Ajankohtaista
Nuolen toimisto on suljettuna 21.12.2018-6.1.2019.

Nuoli bloggaa: Mukaan lähtemällä oppii

19.12.2018 | Samuli Hentunen | #Nuoli bloggaa #Ajankohtaista
Nuolen Kuopion opiskelijajärjestön aktiivi ja opiskelijatoimikunnan jäsen Samuli Hentunen kirjoittaa blogissaan opiskelustaan, järjestötoiminnasta ja tekemällä oppimisen puolesta. - Aina kaikkea ei voikaan suunnitella valmiiksi, vaan prosessi opettaa ja kouluttaa niitä, joilla on halua ja valmiutta heittäytyä sen vietäväksi.

Nuoli bloggaa: Ilman unelmia ja visioita ei ole tavoitteitakaan

13.12.2018 | Petteri Piirainen | #Nuoli bloggaa #Ajankohtaista
Ilman unelmia ja visioita ei ole tavoitteitakaan, kirjoittaa Nuolen toiminnanjohtaja Petteri Piirainen. Blogissaan hän pohtii ammatillisen järjestäytymisen edelleenkin relevanttia merkitystä, työnantajien ja työntekijöiden intressien välistä eroa, sekä Nuolen kasvua ja kehittymistä kohti liikunnan ja nuorisotyön korkeakoulutettujen ammatillista yhteisöä.

Nuolen apuraha väitöskirjatutkija Kaisa-Mari Jamalle liikunnan uratutkimukseen

7.12.2018 | Nuoli ry | #Uutiset #Ajankohtaista
Nuolen hallitus on päättänyt myöntää apurahan väitöskirjatutkija Kaisa-Mari Jamalle. Hän tutkii väitöskirjassaan liikunta-alalta valmistuneiden urapolkuja uratarinoiden avulla sekä työnantajien odotuksia valmistuneita kohtaan.

Puheenjohtaja bloggaa: Nuolen jäsenrakenne on nuori

2.12.2018 | Mika Pietilä | #Puheenjohtaja bloggaa #Ajankohtaista
Nuolen jäsenistä 76,5 % on alle 35-vuotiaita. Alle 45-vuotiaita jäseniä Nuolessa on vähän yli 95 %. Näissä luvuissa on mukana kaikki Nuolen jäsenet. Meillä kaikki jäsenet ovat jäseniä, olivat he opiskelijoita tai työelämässä.

Akavan Erityisalat: Järjestöjen yleishyödyllistä työtä rahoitettava valtion budjetista

1.12.2018 | Nuoli | #Tiedotteet #Ajankohtaista
Veikkausvoittovarojen leikkaus on kompensoitava kansalaisjärjestöille valtion budjetista, vaativat kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisotyön asiantuntijoita edustava Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset TAKU, MAL ja Nuoli.

Tuire Eilitästä Akavan Erityisalojen puheenjohtaja - Nuolen puheenjohtaja Mika Pietilä jatkaa hallituksessa

17.11.2018 | Nuoli | #Uutiset #Ajankohtaista
Tuire Eilittä Specia ry:stä valittiin Akavan Erityisalojen puheenjohtajaksi kaudelle 2019-2020. Nuolen puheenjohtaja Mika Pietilä jatkaa Akavan Erityisalojen hallituksen jäsenenä.
11
touko
Aika: 11.5.2019
Paikka: Akavan Erityisalat, Maistraatinportti 4 A 6. krs., 00240 HELSINKI
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijoiden sääntömääräinen kevätkokous pidetään lauantaina 11.5.2019 alkaen klo 13:00 Helsingissä. Kokous pidetään Länsi-Pasilassa Akavan Erityisalojen toimitiloissa.
12
huhti
Aika: 12.4.2019
Paikka: Mikkelin kampus - XAMK, Patteristonkatu 3 d, 50100 Mikkeli, C-rakennus (2. krs. ja aula)
Tervetuloa Nuolen opiskelijatoiminnan järjestämän Nuoli-kiertue 2019 - kampanjan Mikkelin tilaisuuteen perjantaina 12.4! Tilaisuus pidetään C-talon 2. kerroksessa sijaitsevassa luokkatilassa klo 10-12, jonka lisäksi opiskelijatoimikuntamme ja paikallinen opiskelijajärjestö pitävät kiertueen standiä saman talon aulassa klo 11-15.
20
maalis
Aika: 20.3.2019
Paikka: SpeciaHub, Snellmanninkatu 19-21 F 13, 00170 Helsinki.
Tervetuloa kuntasektorin After Work -tilaisuuteen tiistaina 20.3. klo 17-19! Tilaisuus pidetään SpeciaHubissa, Helsingissä (Specian toimisto, Snellmaninkatu 19-21 F 13, 00170 Helsinki). Keskustellaan ajankohtaisista, Helsingin kaupungin työntekijöitä koskevista kysymyksistä, sekä JUKOn luottamusmiesvaaleista.