Liikunnan tutkintonimikehanke: suositus uusiksi tutkintonimikkeiksi
8.6.2022 | Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat |
#Uutiset #Ajankohtaista
Toukokuussa päättyneen, opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Liikunnan tutkintonimikkeet -hankkeen ohjausryhmä pitää hankkeen raportin julkistustilaisuuden 13.6. alkaen klo 10:00. Tilaisuudessa esitellään hankkeen tulokset sekä esitetään hankkeen ohjausryhmän suositus uusiksi tutkintonimikkeksi liikunnan ammattikorkeakoulututkinnolle sekä liikunnanohjauksen perustutkinnolle sekä liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnolle (liikunnan osaamisala).
Liikunnan tutkintonimikkeet haasteena
28.4.2022 | Elli Iso-Tuisku |
#Nuoli bloggaa #Ajankohtaista
Liikunnan ammattikorkeakoulututkinto, Liikunnanohjaaja (AMK) ja Liikunnan ohjauksen perustutkinto (LPT), Liikuntaneuvoja, ovat olleet keskustelun aiheena jo kauan. Tutkintonimikkeet ovat keskenään ristiriitaisia ja herättävät kysymyksiä ja hämmästystä, kirjoittaa Nuolen opiskelijatoimikunnan jäsen Elli Iso-Tuisku blogissaan.
Puheenjohtaja bloggaa: Nuoli ja työtaistelut. Meidän aikamme on tullut.
Elämme työmarkkinatilanteen osalta poikkeuksellista kevättä. Vastaavaa ei ole koettu vuosikymmeniin. Olemme tilanteessa, jossa koko kuntakenttä ja eri ammattialat ovat valmiita työtaisteluun, kirjoittaa Nuolen puheenjohtaja Harri Liikala blogissaan.
Nuoli esittää Mika Pietilää Akavan Erityisalojen puheenjohtajaehdokkaaksi
11.4.2022 | Nuoli ry |
#Uutiset #Ajankohtaista
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n (Nuoli) hallitus on asettanut kokouksessaan 5.4.2022 Mika Pietilän ehdokkaaksi Akavan Erityisalojen puheenjohtajavaaliin.
Lakko Kuopiossa ja Tampereella 12.4.-13.4.2022
8.4.2022 | Nuoli ry |
#Uutiset #Ajankohtaista
Kunta-alan työriitaan ei ole saatu toistaiseksi ratkaisua. Tämä tarkoittaa sitä, että kunta-alan lakko toteutuu myös 12.4.-13.4.2022 Tampereen ja Kuopion kaupungeissa, ellei työriidassa synny sopua aiemmin. Lakon piiriin kuuluvat kaikki Kuopion ja Tampereen kaupungkien palveluksessa olevat Nuolen jäsenet.
Tule kysymään Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan mahdollisista lakoista!
8.4.2022 | Nuoli ry |
#Uutiset #Ajankohtaista
Kunta-alan lakko pääkaupunkiseudulla 19.4.-25.4. koskee pääasiassa kirjastoja ja museoita. Lakon piiriin eivät kuulu muista lakkopaikkakunnista poiketen nuoriso- ja liikuntapalveluiden työntekijät. Akavan Erityisalat järjestää lakkoa koskevan webinaarin 13.4. klo 17-19.
Nuolen kevätkokous 23.4.2022
8.4.2022 | Nuoli ry |
#Uutiset #Ajankohtaista
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijoiden sääntömääräinen kevätkokous pidetään Scandic Pasilassa lauantaina 23.4.2022 alkaen klo 13:00. Kevätkokouksessa toteutetaan muun muassa hallituksen täydennysvaali. Ennen varsinaista kevätkokousta esitellään alkaen klo 12:00 jäsenille Nuolen järjestäytymisselvitys.
Lakko Rovaniemellä, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa 6.4.-7.4.2022
5.4.2022 | Nuoli ry |
#Uutiset #Ajankohtaista
Lakko toteutuu Rovaniemellä, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa toteutuu huomisesta 6.4. alkaen ja kestää 7.4. loppuun, mikäli työriidassa ei päästä viime metreillä sopuun. Lakon piiriin kuuluvat kaikki jäsenemme, jotka työskentelevät Rovaniemen, Oulun, Jyväskylän ja Turun kaupungeissa.
Kunta-alan mahdollinen lakko koskee myös Nuolen jäseniä
11.3.2022 | Petteri Piirainen |
#Uutiset #Ajankohtaista
Kunta-alan lakkovaroitus ja lakonuhka koskee kirjasto-, museo-, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluita. Ensimmäinen lakkovaroitus on annettu 7.3. ja koskee Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkien palveluksessa olevia jäseniämme. Mikäli sovitteluratkaisua ei saada valtakunnansovittelijan toimesta, lakko toteutetaan 23.3.-24.3. Lakkovaroituksia annetaan tänään ja ensi viikolla myös muihin kaupunkeihin.
Akavan Erityisalat: ylityö- ja vuoronvaihtokielto kunta-alalle 7.3.2022 alkaen
2.3.2022 | Nuoli ry |
#Uutiset #Ajankohtaista
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla halutaan vauhdittaa kunta-alan neuvotteluiden etenemistä. Kielto koskee kaikkia Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöjen, mukaan lukien Nuolen, työsopimussuhteisia jäseniä kunta-alalla. Kielto alkaa maanantaina 7.3.2022 kello 00.01 alkaen ja on voimassa seitsemän vuorokautta.
- ← Edellinen
- 1
- 2
- 3 (nykyinen)
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 21
- Seuraava →