Liittokokous

Etusivu / Liitto / Liittokokous

Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n ylintä päätäntävaltaa käyttää liittokokous, joka kokoontuu hallituksen kutsusta kaksi kertaa vuodessa varsinaiseen kokoukseen.

Ketkä osallistuvat liittokokoukseen?

Liittokokous on kutsuttava koolle vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat, ja se on toimitettava kirjallisesti jokaiselle jäsenelle. Kokous on laillinen ja päätösvaltainen, jos se on asianmukaisesti koolle kutsuttu.

Kannatus- ja kunniajäsenillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus mutta ei äänioikeutta liittokokouksessa.

Jäsenjärjestöillä ja yhteisöjäsenjärjestöillä on liiton kokouksissa kullakin yksi ääni. Jäsenjärjestöjen ja yhteisöjäsenjärjestöjen äänioikeutta liiton kokouksissa käyttää sen valtuuttama henkilö.

Liiton syys- ja kevätkokoukset

Kevätkokous pidetään maalis-toukokuussa ja syyskokous loka-joulukuussa. Liiton ylimääräisen kokouksen kutsuu hallitus koolle katsoessaan sen tarpeelliseksi tai mikäli vähintään yksi kymmenesosa liiton äänioikeutetuista jäsenistä pyytää sitä kirjallisesti hallitukselta erityisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

Nuolen kevätkokouksessa käsitellään mm. liiton edellisen vuoden toimintakertomus ja käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös.

Liiton syyskokouksessa taas

  • päätetään jäsenmaksujen suuruus ja maksutyyppi
  • päätetään jäsenjärjestöjen toimintamäärärahan suuruus ja maksuaika seuraavalle vuodelle
  • valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet liiton varsinaisista jäsenistä
  • vahvistetaan liiton hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten mahdolliset palkkiot sekä matkakustannusten korvausperusteet
  • vahvistetaan seuraavan kalenterivuoden toiminta- ja taloussuunnitelma
  • valitaan kaksi KHT-tilintarkastajaa ja heille varalle KHT-tilintarkastusyhteisö
  • päätetään liiton ohjesäännöistä seuraavalle vuodelle.