Olemme nuoriso- ja liikunta-alojen asiantuntija- ja työtehtävissä toimivien sekä aloja korkeakouluissa opiskelevien ammattijärjestö. Edistämme toiminnallamme nuoriso- ja liikunta-alojen tunnettuutta ja aloilla työskentelevien korkeakoulutettujen jäsentemme ammattialojen profiilia. Vaikutamme Nuolen toiminnalla jäsentemme työ- ja opiskeluolosuhteisiin niin työmarkkinoilla kuin korkeakouluissa.
Yhteisömme
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry (Nuoli) on akavalainen ammattijärjestö, joka on perustettu vuonna 2001. Jäseniä ammattijärjestössä on noin 1100.
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry on järjestäytynyt Akavan Erityisalat AE ry:n kautta osaksi Akava-yhteisöä. Nuoli on vahvasti mukana Akavan Erityisalojen kautta jäsenten edunvalvonnan kehittämisessä ja vaikuttamistyössä.
Akavan neuvottelujärjestöt Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry vastaavat neuvotteluista työnantajaosapuolten kanssa.
Hallitus
Nuolen hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Nykyisen hallituksen toimikausi on 2024–2025. Hallituksen jäsenet edustavat nuoriso- ja liikunta-aloja ja ovat Nuolen jäseniä.
Opiskelijatoimikunta
Opiskelijatoimikunnan toimikausi on kaksi vuotta, ja se noudattaa samaa rytmiä kuin hallituksen ja hallituksen alaisten muiden toimielinten toimikaudet.
Päätöksenteko
Nuolen päätöksenteko tapahtuu kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä liittokokouksissa.
Uratarinat
Olemme keränneet yhteen eri jäseniemme uratarinoita eri edustamiltamme aloilta.